22.6.2006
Huonokuntoinen hormi on riski
Vanhoissa rakennuksissa saattaa olla jo vuosia sitten käytöstä poistettuja hormeja ja tulisijoja. Niiden käyttöönotto edellyttää aina nuohousta ja huolellista kunnon tarkistusta. Samalla selviää kuinka hormia on mahdollisesti korjattava. Remontin yhteydessä koko vanha hormi kannattaa usein uusia.
Aurinko paahtaa itä-uusmaalaisen omakotitalon pihaa. Talon nuori emäntä Anna siirtää toiveikkaan katseensa harjan yläpuolella näkyvästä, varsin huonokuntoisesta piipusta Mona Leinoon ja takaisin. Joskus 1940-luvulla muuratun tiilipiipun pellitys on pahasti ruostunut. Sen alta paljastuvat kyllä suhteellisen hyväkuntoiset tiilet, mutta pahoin murentunut laasti.
Mona Leino on Schiedel Savuhormistot Oy:n tekninen neuvoja. Häneltä pyydetään neuvoja varsin usein silloin, kun palotarkastaja tai nuohooja on tuominnut vanhan hormin käyttökelvottomaksi.
Nuohooja kävi tutkimassa jo kymmenisen vuotta käyttämättömänä olleen hormin, kun talon nykyisin omistava nuoripari pääsi peruskorjausurakassaan makuuhuoneeseen, josta jo aikaa sitten oli purettu tulisija. Hormi seisoi kuitenkin yhä paikallaan ja näytti sisältä katsottuna olevan päällisin puolin kunnossa.
Piilossa olevat vauriot haluttiin kuitenkin selvittää ennen uuden tulisijan pystytystä.
Tuomio oli selvä: hormi on joko korjattava tai vaihdettava.
Vuositarkastus nuohouksen yhteydessä Suomalaisissa omakotitaloissa on paljon vanhoja, huonokuntoisia hormeja. Tukkeutunut tai huonokuntoinen hormi on aina turvallisuusriski, joka äärimmäisessä tapauksessa voi osoittautua kohtalokkaaksi. Tulisija tai savuhormi on syypää joka seitsemänteen rakennuspaloon.
– Ongelmalliseksi tilanteen tekee, ettei hormin kuntoa voi yleensä arvioida päältä päin, Mona Leino huomauttaa. – Vanhan hormin kunto on syytä varmistaa vuosittain. Korjaustarpeen määrittelemiseksi tulee kääntyä ammattilaisten puoleen. Kätevimmin se tapahtuu vuosittaisen nuohouksen yhteydessä.
Nuohoojan tehtäviin kuuluu oleellisena osana tarkastaa tulisijojen ja savuhormien sekä tikkaiden ja nuohoustelineiden kunto. Kun nuohooja nuohoustyötä suorittaessa havaitsee vikoja tai puutteita, hän antaa niistä suullisen huomautuksen tai tekee merkinnän palauteraporttiin. Pelastuslain mukaan nuohoojan on ilmoitettava vioista sekä pelastusviranomaiselle että kiinteistön omistajalle.
Vanha hormi on riski Pitkään käyttämättömänä ollut hormi rapistuu aikaa myöten varmasti. Vesisateet ja pakkanen rapauttavat muurattuna rakenteita ajan mittaan. Joskus asiantuntijakaan ei pysty suoralta kädeltä kertomaan, mikä hormin on rikkonut. Karkeasti ottaen savuhormivauriot voidaan jakaa kahteen ryhmään: rakenteellisista virheistä johtuviin ja käytöstä aiheutuviin vaurioihin.
Vanha piippu on korjattava tai korvattava uudella, kun se on rapautunut tai sen seinään on syntynyt halkeamia.
Hormihalkeaman syy voi olla rakenteellisessa virheessä, mutta sen voi saada aikaan myös nokipalo tai tulisijan virheellinen käyttö. Vanhoissa kesäasunnoissa perusta on saattanut pettää, tulisija tai koko rakennus liikkua roudan vaikutuksesta.
Hormihalkeama aiheuttaa aina tulipaloriskin, mikäli tuli, kipinät tai savu tunkeutuvat sen läpi. Pieniä hiushalkeamaa löytyy lähes kaikista muuratuista ja rapatuista rakenteista. Mikäli halkeama ulottuu hormin seinämän läpi, se vaatii aina korjausta. Suhteellisen hyväkuntoinen vanha hormi voidaan usein massata tai vuorata sisäpiipulla. Työn sujuu ammattilaiselta nopeasti ja siististi. Puolenkiven hormin massaus maksaa noin 150 €/m ja putkitus noin 125 €/m. Ahtaaseen vanhaan hormiin putkitus on väärä menetelmä, sillä se pienentää hormin kokoa huomattavasti. Liian ahdas hormi ei vedä hyvin.
Erittäin huonokuntoista, pitkään käyttämätöntä hormia ei aina kannata ryhtyä korjaamaan, varsinkaan, jos tilassa tehdään muutenkin remonttia tai tulisija esimerkiksi vaihdetaan. Vanhan hormin purku on pölyistä puuhaa ja vaatii suojausta, mutta onnistuu yleensä päivässä. Uuden valmishormin ammattilainen pystyttää päivässä ja hyvin ohjeiden avulla käsityötaitoinen amatöörikin muutamassa päivässä.
Valmispiippu Rondon metrihinta on itse pystytettynä sadan euron luokkaa metriltä.
Emäntä Anna ei paljoakaan mietintäaikaa tarvitse. – Kattotiilet on kuitenkin vaihdettava, joten uusi hormi kannattanee pystyttää samaan aikaan. Onpahan se sitten kestävä eikä tarvitse pelätä ongelmia vedon suhteen, hän päättää.
Turvallinen valmispiippu
Jo lähes puoleen uusista omakotitaloista valitaan valmispiippu ja myös korjausmarkkinat ovat vakaassa kasvussa. Valmispiiput ovat tasalaatuisia ja siten turvallisia. Tyyppihyväksytty valmishormiratkaisu, kuten Schiedel Savuhormistot Oy:n Rondo-valmispiippu tai hohkakivestä valmistettu Isokern ovat turvallinen valinta sillä ne on testattu toimiviksi. Valmistajilta saa myös tarkat suunnittelu- ja asennusohjeet.
Tehdasvalmisteinen elementtipiippu on turvallinen myös siksi, että väärin tai huolimattomasti tehdyt hormiliitännät ovat aina riski. Esimerkiksi Rondon tehdastekoiset valmisliitokset ovat varmat ja takaavat savukaasujen kanavoitumisen piippuun tehokkaalla tavalla ja pyöreä piippu ohjaa ne ylös nopeasti ja lähes esteettä. Mikäli tulevaisuudessa hormeilta vaaditaan myös nokipalonkestävyyttä, valmishormi, jossa on sileä ja pyöreä keraaminen hormi, täyttää varmasti vaatimukset.
Turvallisissa valmispiipuissa riittää valinnanvaraa harkkopiipuista tyylikkään pelkistettyihin teräselementtipiippuihin. Schiedel Savuhormistot Oy:n kevyt, siro teräspiippu Steel koostuu haponkestävästä sisäputkesta, keraamisesta- sekä mineraalivillaeristeestä ja modernista teräskuoresta. Steel on erinomainen ratkaisu niin vapaa-ajan asuntoon kuin saunamökkiinkin.
Lisätietoja: Schiedel Savuhormistot Oy, asiakaspalvelu, puh. 0201 55 26 00, asiakaspalvelu(at)schiedel.fi, www. schiedel.fi
Teksti ja kuvia löytyy: http://schiedel.materialbank.net, Press, Finland, artikkelikuvat, Valmispiippu remontissa vanhaankin taloon. Tunnus ja salasana ovat schiedel.
Kuvat:
Sisä.jpg
Sisätilojen remontin yhteydessä haluttiin varmistaa myös pitkään käyttämättä olleen tiilihormin kunto. Sisäpuolelta sen pinta näytti hyvältä.
Vaihtoa vailla.jpg
Talon vanhat kattotiilet vaihdetaan kesän aikana. Vanha huonokuntoinen hormi on kätevä vaihtaa samaan aikaan.
Mona katsoo.jpg
Tekninen neuvoja Mona Leino on tottunut miettimään järkevimpiä ratkaisuja huonokuntoisten hormien omistajille. – Kohdetta näkemättä on kuitenkin puhelimitse vaikea päätellä hormin todellista kuntoa. Sen selvittämiseksi kannattaa kääntyä esimerkiksi paikallisen nuohoojan puoleen, hän neuvoo.
Mona.jpg
– Karkeasti ottaen savuhormivauriot voidaan jakaa kahteen ryhmään: rakenteellisista virheistä johtuviin ja käytöstä aiheutuviin vaurioihin. Aika vaikuttaa kaikkiin rakenteisiin, Schiedel Savuhormistot Oy:n tekninen neuvoja Mona Leino huomauttaa.
Isokern.eps
Sciedel Savuhormistot Oy:n hohkakivestä valmistettu valmispiippu Isokern EM sai CE-merkin viime vuoden lopussa.
Rondo.eps.
Uusi valmispiippu Rondo istuu luontevasti vanhaan rakennukseen.
Chimney parts.eps
Valmispiippu Rondo on paloturvallinen kolmikerrospiippu, joka rakentuu 1200 asteessa poltetuista keraamisista, haponkestävistä hormielementeistä, kevytsoraharkoista sekä näiden väliin asennettavasta 5 cm:n vuorivillaeristeestä.
Talvikki.jpg
Tulisijaa uusittaessa horminkin vaihtaminen on luonteva vaihtoehto. Kuvassa Tulikiven kaakeloitu takkauuni Talvikki.