Schiedel -hormit osa energiatehokasta rakentamista

 

Energiatehokasta rakentamista

joulukuu 2009

 

Schiedel -hormit osa energiatehokasta rakentamista

Modernit ja tehokkaat, yhteensopivat tulisija- ja hormiyhdistelmät ovat osa energiatehokasta pientalorakentamista. Bright Green Expossa esitellään mm. passiivienergiataloihin kehitetty polttoilmakanavalla varustettu piippuratkaisu.

 

Euroopan johtavana savupiippu- ja hormivalmistajana Schiedel on jo pitkään keskittynyt kehitystyössään löytämään keinoja lämmityskustannusten vähentämiseen, palamisen tehostamiseen sekä lämmityksen aiheuttamien päästöjen pienentämiseen.

 

– Täydellistä piippuratkaisua ei saa aikaan ilman pitkäjänteistä kehitystyötä. Entistä parempia ratkaisuja tarvitaan sekä korjausrakentamiseen että uudisrakentamiseen. Olemme tuoneetkin markkinoille uutuuksia miltei vuosittain, Schiedel Savuhormistot Oy:n maajohtaja Anssi Kontinen sanoo. 

 

– Jatkossa hormijärjestelmien kehitys kytkeytyy entistäkin voimakkaammin lämmityslaitteiden tekniikan kehitykseen, yhteistyössä johtavien tulisijavalmistajien kanssa, sillä tulevat tiukat vaatimukset täyttääkseen hormin ja tulisijan on toimittava saumattomasti yhdessä.

 

Myös uudet pienhiukkaspäästörajoitukset tulevat vaikuttamaan hormi- ja tulisijavalintoihin ja vauhdittamaan niiden kehitystä. Schiedel-konsernissa on käynnissä kaksi hanketta pienhiukkaspäättöjen ratkaisemiseksi.

 

Piippu passiivitaloille

 

Tiiviissä, koneellisen ilmanvaihdon matalaenergia- ja passiivitaloissa sisätilojen alipaine hankaloittaa tavanomaisten hormi/tulisijayhdistelmien käyttöä.  Passiivitaloille on kehitetty polttoilmakanavallalla varustettuja järjestelmäpiippuja, joissa polttotapahtumaan ei käytetä enää asunnon sisäilmaa. Sellainen on esimerkiksi

kosteuden ja nokipalon kestävä kaksikanavainen Schiedel ABSOLUT. Piippujärjestelmä on kehitetty käytettäväksi  puuta tai pellettejä poltettaessa uusissa, erittäin tehokkaissa tulisijoissa. Yhdistelmä vähentää energiankulutusta ja laskee hiilidioksidipäästöjä.

 

Ilmatiivis, tehokkaasti lämpöeristetty matalaenergiajärjestelmäpiippu Schiedel Abslolut ottaa paloilman ulkoa ja lämmittää sen valmiiksi. Tulisija saa aina riittävästi paloilmaa sisätilojen alipaineesta tai ulkoisista sääoloista riippumatta. Tehdasvalmisteisessa piipussa on myös erittäin tiiviit, yhdestä kappaleesta valetut liitokset ja myös täysin ilmatiivis tarkastusluukku.

 

Vahvasti mukana

 

Maailman huomio on joulukuussa keskittynyt Kööpenhaminaan. YK:n Kööpenhaminan Ilmastokonferenssiin osallistuvilla valtionpäämiehillä on edessään erittäin hankala tehtävä päästä sopimukseen riittävistä päästörajoituksista ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan kehittynyttä teknologiaa.

 

YK:n Kööpenhaminan Ilmastokonferenssin yhteydessä järjestettävässä Bright

Green Expossa 12. ja 13. joulukuuta 2009 yli 170 yritystä ympäri maailmaa esittelee Expossa jo olemassa olevia ympäristöystävällisiä, järkeviä ja toimivia ratkaisuja ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi. Mukana on myös Euroopan johtava savupiippu- ja hormivalmistaja Schiedel.

 

Energiatehokkuus on Schiedel-konsernille keskeinen asia. Älykkäät ilmanvaihtojärjestelmät ja modernit, tehokkaat savupiiput ovat osa energiatehokasta lämmitysratkaisua. Konsernin tuotekehityksessä on keskitytty erityisesti uusiutuvan energian hyödyntämiseen polttoaineena.

 

– Ympäristöystävällisen, uusiutuvan energian käyttäminen asuntojen lämmittämiseen on merkittävä keino vaikuttaa ympäristömme tilaan. Mitä tehokkaammin biopolttoainetta, kuten puhdasta puuta voidaan hyödyntää, sitä ympäristöystävällisempää se lämmityksen kannalta on. Uudenaikaiset, tehokkaat kattilat ja tulisijat sekä tehdasvalmisteiset savupiiput ovat tässä avainasemassa, Schiedel AG:n mm. Pohjois-Euroopasta ja USA:sta vastaava aluejohtaja Pekka Pohjalainen painottaa.

 

Pohjalainen näkeekin energiatehokkaassa rakentamisessa konsernille valtavat kasvun mahdollisuudet. Mitä matalammissa lämpötiloissa ja tehokkaammin tulisijat palavat, sitä teknisesti edistyneempi on savupiipun oltava. Esimerkkinä Valmispiippu Rondo Plus, jonka 1200 asteessa poltettu keraaminen hormielementti kestää sekä happoja että kosteutta.

 

– Vaikkakaan savupiiput eivät kuluta energiaa eivätkö siten myöskään voi varsinaisesti vähentää energiankulutusta, oikein valittu ja pystytetty piippu on olennainen osa energiatehokasta ja puhtaasti palavaa lämmitysjärjestelmää. Yhteistyössä tulisijavalmistajien kanssa varmistetaan, että savupiiput antavat entistä tehokkaammin ja puhtaammin palavista tulisijoista suurimman hyödyn, Pohjalainen lisää.

 

Ideaalinen sijainti vähentää kuljetuksia

 

Euroopan johtavana savupiippuvalmistajana Schiedelin on mietittävä myös oman tuotantonsa energiatehokkuutta ja päästöjen vähentämistä. Schiedel valmistaa vuodessa yli 30000 kilometriä savupiippu- ja ilmanvaihtohormeja. Kuljetusmatkojen vähentämiseksi konserni on viime vuosina investoinut voimakkaasti logistisesti mahdollisimman ideaaliselle paikalle rakennettuihin, valmistustekniikaltaan moderneihin ja vähäpäästöisiin paikallisiin harkkotehtaisiin.

 

– Maantiekuljetukset ovat yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista harkkovalmistuksessa. Mitä järkevämmin logistiikka saadaan organisoitua niin raaka-aineiden kuljetuksissa kuin valmiiden tuotteiden siirrossakin, sitä ympäristön kannalta puhtaampaa ja taloudellisesti järkevämpää tuotantomme on, Kontinen sanoo.

 

Konsernin modernein harkkotehdas on viime keväänä käyttöön vihitty Schiedel Savuhormistot Oy:n harkkotehdas  varasto- ja toimistotiloineen Janakkalassa. Uuden tehtaan sijainti Helsinki-Tampere -moottoritien varrella on kuljetusten suhteen ideaalinen.

 

Tehtaalla valmistetaan kevytsorabetoniharkkoja Rondo Plus -valmispiippuun Suomen, Viron, Latvian ja mahdollisesti jopa Liettuan markkinoille. Harkkoja voidaan valmistaa noin 150 km vuodessa. Tehdasinvestointi oli suuruudeltaan noin 5,5 miljoonaa euroa.

 

Lisää energiatehokkuutta

 

Jo olemassa olevan pientalon energiatehokkuutta voidaan lisätä varaavan tulisijan avulla. Myös vanhoja avotakkoja ja muuten vähemmän tehokkaita tulisijoja muutetaan nykyaikaisemmiksi. Samalla on yleensä järkevää uusia myös savupiippu.

 

Schiedelin CE-merkitty valmispiippu ICS on kaksiseinämäinen, eristetty niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin sopiva piippu, joka toimii kevyenä ratkaisuna erinomaisesti myös korjausrakentamisessa. Piipun sisäputki on aina haponkestävää terästä ja eristeenä käytetään sintraantumatonta keraamista kuitua. Piipun rakenteesta johtuen sisäputken ja ulkovaipan välille ei pääse syntymään  lämpösiltaa.

 

Muita turvallisia tehdasvalmisteisia vaihtoehtoja ovat CE-merkityt kolmikerrospiippu Rondo Plus, hohkakivinen Isokern sekä valmispiippu Kerastar, joka koostuu keraamisesta, haponkestävästä sisäputkituksesta, eristeestä sekä ruostumattomasta teräskuoresta.

Vuonna 1946 perustetun Schiedel-konsernin päämaja on Wienissä, Itävallassa. Sen liikevaihto oli viime vuonna 240 miljoonaa euroa. Schiedel-konserni kuuluu Monier -konserniin, joka on maailman johtava katemateriaalien ja -järjestelmien sekä savupiippujen toimittaja. Konsernin piippuliiketoiminnot on keskitetty kansainvälisesti Schiedel-tuotemerkin alle paikallisiin yhtiöihin. Yhtiön  pääkonttori sijaitsee nykyisin Wienissä, Itävallassa.

Suomen johtavan valmispiippuyrityksen Schiedel Savuhormistot Oy:n liikevaihto oli viime vuonna noin 7,89 miljoonaa euroa. Suomessa yrityksen markkinaosuus elementtihormeista on noin 2/3. Se myy noin 15 000 valmispiippua vuodessa.

Seite druckenKontaktformularSeitenübersicht
www.monier.com