Rondo -valmispiippu on myös ammattilaisen valinta

 

Rondo on myös ammattilaisen valinta

13.3.2002
 
Ensikertalainen muurasi hormin vaivatta

Jarkko Suomalainen suunnittelee työkseen vuolukivisiä varaavia tulisijoja. Kun hän perheineen aloitti omakotitalon rakennusprojektin Iisalmeen, taloon haluttiin tietenkin teknisesti toimiva, ulkonäöltään ajanmukainen varaava, puhtaasti palava vuolukivitulisija. Sen tulisi myös toimia asunnon lisälämmönlähteenä. Valmishormi Rondon valintaan vaikutti asennuksen helppous ja ratkaisun turvallisuus.

Suomalaisten perheeseen kuuluu Jarkon ja hänen vaimonsa lisäksi 5- ja 8-vuotiaat lapset, kultainen noutaja, kissa ja hevonen. Viimeksimainitulle rakennettiin oma talli uuden 1 1/2-kerroksisen, 140 neliöisen talon viereen. Suomalaiset päätyivät maisemaan hyvin sopivaan puuelementtitaloratkaisuun. Koko asuntohankkeelle ominaista on ollut oman työn mahdollisimman suuri osuus ja siksi elementtitaloratkaisu oli järkevin valinta.

Suurin urakka rakennusprojektista on jo takanapäin ja perhe muutti uuteen kotiinsa helmikuun alussa. Osa ulkotöistä, kuten kuisti ja parveke, odottavat vielä parempia ilmoja valmistuakseen ja hormikin on sisältä vielä pinnoittamatta. Jarkko Suomalainen arvelee rakennuksen olevan täysin valmis toukokuussa.

Puhtaasti palava, mittatilauksena tehty takkaleivinuuni

– Kun työskentelee tulisijojen parissa, omaan kotiin haluaa tietenkin kaikkein parasta, Jarkko Suomalainen sanoo. Uuden kodin tulisijaa ei sellaisenaan löytynyt työnantajan vakiomallistosta. Suomalaisten takkaleivinuunissa on uusi NunnaUunin Kultaisen tulen arina, joka polttaa puun lähes 90 prosenttia puhtaammin kuin tavallisella rakoarinalla varustettu tulisija. Duo-mallin takkaleivinuuneissa puuta voi myös polttaa joko takassa tai leivinuunissa, mutta hormeja tarvitaan vain yksi. Suomalaisten takkaleivinuuni -yhdistelmä on mittatilaustyönä tehty. Takkaleivinuunin kupera julkisivu ja runsaat lohkokivipinnat ovat isännän panos suunnitteluun.

Jarkko Suomalainen oli valmistautunut pystyttämään hormin itse, eikä ajatus tiilipiipusta tuntunut oikein innostavalta: – Tiilipiipun toimivuus on aina muuraajasta kiinni. Valmishormin pystytyksen onnistumisessa varmuus on taattu. Ohjeita noudattamalla pystytys on helppoa ja kaikki riskit ovat hallinnnassa, kun osat on tehty valvotuissa olosuhteissa tehtaalla, hän sanoo.

–Valitsin Schiedel Savuhormistot Oy:n Rondon. Kun tulisija halutaan liittää yhteen hormiin, tämä ratkaisu on mielestäni kätevin.

 

 

Turvallinen valinta

Jarkko Suomalainen ei suinkaan ole ainut valmispiipun valinnut omakotirakentaja. Tehdasvalmisteisten valmispiippujen suosio kasvaa maassamme vuosittain. Jo lähes puoleen uusista omakotitaloista valitaan valmispiippu. Valmispiippu on vallannut markkinaosuuksia perinteiseltä paikalla muurattavalta tiilipiipulta.

Toimivalta pientalon hormilta edellytetään turvallisuutta. Tehdasvalmisteinen valmishormi onkin ehdottomasti markkinoiden turvallisin vaihtoehto, sillä väärin tai huolimattomasti tehdyt hormiliitännät ovat aina paloturvallisuusriski. Lisäksi hyvinkin muurattu tiilipiippu rapautuu ajan saatossa laastisaumoistaan.

Schiedel Savuhormistot Oy:n valmispiippu Rondo koostuu kevytsoraharkkoelementeistä ja pyöreästä keraamisesta hormista, jotka on eristetty toisistaan viiden senttimetrin mineraalivillakerroksella. Riittävä eristys pitää lämmön piipun sisällä, mikä parantaa vetoa ja vähentää kondenssi-kosteuden muodostamista. Hyvä eristys takaa, että veto saadaan aikaan nopeasti ja se myös pysyy yllä.

Rondo -valmispiipun keraaminen sydän kestää kuumuutta ja happoja enemmän kuin mikään muu tunnettu piippumateriaali. Tasainen, pyöreä pinta pysyy helposti puhtaana. Koska piippu vaatii vain pienet suojaetäisyydet, voi tulisijan tarvittaessa sijoittaa hyvinkin lähelle seinää.

Rondo-valmispiippu sopii useiden pientalojen tulisijoihin ja saunojen kiukaisiin. Sen lämpökapasiteetti on 90 kW. Rondopiippu soveltuu myös öljylämmityskattiloihin.

Asentamisen helppoutta

Rondo-valmispiippu on perinteistä tiilipiippua huomattavasti nopeampi ja helpompi pystyttää. Ammattimuurarilta Rondo nousee kolmasosassa siitä ajasta mitä tiilipiipun muuraamiseen kuluu. Valmispiipun pystytyksestä selviytyy kyllä kätevästi myös ensikertalainen. Osia on suhteellisen vähän ja ne on helppo kuljettaa hankalankin matkan päähän. Rondo-piipun toimituksen mukana on täydelliset asennusohjeet. Työkaluiksi tarvitaan kulmahiomakone tai kovametalliteräsaha, pora, vesivaaka ja muuraustarvikkeet.

Lisätietoja: Schiedel Savuhormistot Oy, asiakaspalvelu, puh. 0201 55 26 09,
asiakaspalvelu(at)schiedel.fi, www. schiedel.fi

Uuni-Info 0800 183 900, www.nunnauuni.com

Kuvat:

NunnaUuni_vaaka_R

Suomalaisten tulisijassa on uusi NunnaUunin Kultaisen tulen arina, joka polttaa puun lähes 90 prosenttia puhtaammin kuin tavallisella rakoarinalla varustettu tulisija. Takuuvarmaksi hormiratkaisuksi valittiin Rondo.
NunnaUuni_pysty_R

Suimalaisten takkaleivinuunin pyöreä muotoinen julkisivu ja runsaat lohkokivipinnat on suunniteltu mittatilaustyönä. NunnaUunin DUO-takkaleivinuunille riittää yksi valmishormi Rondo.


NunnaUuni_asennus_R.

Jarkko Suomalainen oli valmistautunut pystyttämään horminsa itse: – Tiilipiipun toimivuus on aina muuraajasta kiinni. Valmishormi Rondon pystytyksen onnistumisessa varmuus on taattu, hän sanoo.
 

Seite druckenKontaktformularSeitenübersicht
www.monier.com