CE-merkintä helpottaa rakennustuotteiden kauppaa EU:ssa

 

CE-merkintä helpottaa kauppaa EU:ssa

30.1.2004 

Keskeneräinen tilanne puolestaan hiertää Suomessa

Joidenkin rakennusmateriaalien uudet eurooppalaiset tuotestandardit ovet tulossa voimaan kuluvan vuoden aikana, mutta niiden kotimaisten tyyppihyväksyntöjen voimassaolo saattaa lakata ennen sitä. Tilanne on kiusallinen niin materiaalivalmistajille ja maahantuojille kuin viranomaisillekin.

Standardit prEN 1806:2000 rev ja prEN 13063-1 Chimneys – System chimneys with clay/ceramic flue liners tullevat voimaan joskus vuoden 2004 aikana. – Kun standardit ovat valmiit, Schiedel Savuhormistot Oy:llä on valmis hankkia CE-merkinnät nopeasti, toimitusjohtaja Pekka Pohjalainen kertoo.

Schiedel Savuhormistot Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat keraaminen kolmikerrospiippu Rondo ja hohkakivestä valmistettu Isokern. Markkinoille on tulossa myös teräspiippu. – Tuotestandardit ovat valmiina järjestelmien osalta niin teräspiipuille kuin Isokern EM:n kaltaisille tuotteille. Keraamisia piippuja koskeva standardi on valmistumassa, Pekka Pohjalainen lisää.

Väliaika kiusallinen

Olemassaolevien kotimaisten tyyppihyväksyntöjen voimassaolo lakkaa jo kuluvan vuoden huhtikuussa. Schiedel Savuhormistot Oy valmispiiput on hyväksytty tyyppihyväksyntäpäätöksissä 184/6221/2000 ja 6/6221/. Standardien voimaantulon ja tyyppihyväksyntien päättymisen väliin jäävä aika saattaa haitata kilpailua, sillä uusien tuotteiden tuominen markkinoille on mahdotonta, samoin olennaisten parannusten tekeminen jo markkinoilla oleviin tuotteisiin.

– Meillä olisi valmius hakea tyyppihyväksyntää tuotteelle, jossa on keraaminen, korkeita lämpötiloja kestävä sisäputki, 60 mm:n eriste ja teräksinen ulkokuori. Toisaalta myöskään RakMK:n osa E3 ei tunne tällaista tuotemahdollisuutta, joten tuotteen myynti Suomessa ei ole mahdollista, kun tyyppihyväksyntöjä ei myönnetä, Pekka Pohjalainen pahoittelee.

RakMK:n osa E3:a ollaan myös paraikaa uudistamassa.

Laki rakennustuotteiden hyväksynnästä tuli voimaan vuoden alussa 2004. Sen mukaan kaikkien käytettävien rakennustuotteiden on oltava sellaisia, että rakennuksille asetetut olennaiset vaatimukset täytetään. Nämä vaatimukset koskevat mekaanista lujuutta, paloturvallisuutta, hygieniaa, terveyttä, ympäristöä, käyttöturvallisuutta, meluntorjuntaa, energiataloutta ja ominaisuuksien pysyvyyttä.

Kelpoisuus merkittävä

Rakennustuotteiden kelpoisuus rakentamiseen voidaan osoittaa esimerkiksi CE-merkinnällä, tyyppihyväksynnällä tai varmennetulla käyttöselosteella. Suomessa rakennustuotteiden hyväksyntä on pakollinen vain harvoissa tuotteissa.

CE-merkintä on uusi, yhteinen eurooppalainen järjestelmä rakennustuotteen kelpoisuuden toteamiseksi. CE-merkinnät tulevat mahdollisiksi tuoteryhmittäin sitä mukaa, kun kutakin rakennustuotetta koskeva tuotestandardi saadaan valmiiksi.

Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin. Euroopan komission rakennustuotedirektiivin (89/106/ETY) tavoitteena on poistaa toisistaan poikkeavien kansallisten vaatimusten muodostamat esteet rakennustuotteiden liikkuvuudelle ja muodostaa Euroopan talousalueen kattavat avoimet rakennustuotemarkkinat. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaikki rakennustuotteet, jotka valmistetaan käytettäviksi pysyvinä osina rakennuskohteissa. Se koskee niin materiaaleja, elementtejä esivalmisteisia järjestelmiä kuin laitteistojen komponenttejakin.

Tuotestandardit tekeillä

Vaatimusten yhdenmukaistamiseksi Euroopan unionissa laaditaan tämän vuosikymmenen kuluessa noin 600 eurooppalaista harmonisoitua tuotestandardia ja 200 eurooppalaista teknistä hyväksyntää eri tuotteille.

CE-merkinnällä valmistaja vakuuttaa, että rakennustuotteen ominaisuudet ovat eurooppalaisen harmonisoidun tuotestandardin tai eurooppalaisen teknisen hyväksynnän mukaiset. Asiakirjoissa määritellään, mitä ominaisuuksia CE-merkityllä tuotteella on oltava ja miten tuotteen valmistusta on valvottava ja testattava.

CE-merkintäsäännökset koskevat yhtä lailla kotimarkkinoille tarkoitettuja rakennustuotteita, Euroopan talousalueelle vientiin meneviä tuotteita kuin myös Suomeen maahantuotuja tuotteita.

CE-merkintä helpottaa rakennustuotteiden liikkumista Euroopan sisämarkkinoilla. Jos tuote on CE-merkitty yhdessä EU-maassa, se voi vapaasti liikkua Euroopan talousalueella. Useimmat Euroopan talousalueen maat edellyttävät jatkossa, että rakentamisessa käytetty tuote on CE-merkitty. Suomi vaatii CE-merkintää vain erikoistapauksissa.

Rakennuksille ja rakennusosille asetettavat vaatimustasot päätetään kansallisella tasolla. Koska kaikissa Euroopan talousalueen maissa ei välttämättä aseteta tuotteille samanlaisia vaatimuksia, CE-merkittyä tuotetta ei välttämättä voida käyttää samaan tarkoitukseen kaikissa maissa. Eri maissa voidaan ilmastollisista tai maantieteellisistä syistä edellyttää erityisvaatimuksia tai luokituksia, joita CE-merkinnässä ei ole velvoitettu ottamaan huomioon. Suomessa ja m uissa Pohjoismaissa tällainen vaatimus on pakkasenkestävyys.

Suomessa rakennustuotteita ja niiden käyttöä koskevasta standardisoinnista vastaa Suomen Standardisoimisliitto SFS ry.

Valvonta maakohtaista

Jatkossa kunkin maan markkinavalvonta viranomaiset huolehtivat siitä, että Euroopan talousalueen markkinoilla on vain CE-merkittyjä tuotteita, jotka täyttävät niille asetetut vaatimukset. Samalla varmistetaan, ettei CE-merkintää käytetä epärehellisesti kilpailutekijänä rakennustuotemarkkinoilla. Suomessa CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvoja on Turvatekniikan keskus (TUKES).

Tuotteeseen liitetyn CE-merkinnän yhteydessä on toimituseräkohtaisesti annettava vähintään seuraavat tiedot:
– varmentamislaitoksen tunnusnumero (jos edellytetään),
– valmistajan nimi tai tunnusmerkki,
– merkinnän kiinnittämisvuosi,
– sen standardin tai teknisen hyväksynnän tunnus, jonka mukaan tuote on valmistettu,
– vaatimustenmukaisuustodistuksen numero (jos todistus vaaditaan)
– käyttökohde
– tiedot, joiden mukaan on mahdollista tunnistaa tuotteen ominaisuudet
standardia tai teknistä hyväksyntää vastaaviksi.

Myös siirtymäajankohta CE-merkintään on tuotekohtainen. Valmistajalla on oikeus varustaa tuotteensa CE-merkinnällä heti, kun kyseinen harmonisoitu tuotestandardi tulee voimaan. Euroopan komissio ilmoittaa ennakkoon kunkin standardin voimaantulopäivän, josta alkaa yleensä vuoden pituinen siirtymäaika. Siirtymäaika alkaa pääsääntöisesti yhdeksän kuukauden kuluttua siitä, kun valmis standardi on saatavilla englanninkielisenä. Jos tuotteelle on myönnetty eurooppalainen tekninen hyväksyntä, voi CE-merkinnän käyttöön siirtyä välittömästi kun hyväksyntä on saatu.

Siirtymäaikana tuotehyväksyntä joidenkin tuoteryhmien osalta tulee käytännössä rakentumaan CE-merkinnälle ja muiden tuoteryhmien osalta edelleen kansallisille hyväksyntämenetelmille ja vapaaehtoisille sertifikaateille. Vuoden mittaisen siirtymäajan kuluessa valmistajat voivat vapaasti valita, noudattavatko vanhaa kansallisiiin säädöksiin perustuvaa menettelyä vai uuden standardin mukaista CE-merkintää.

Lisää tietoa rakennustuotteiden CE-merkinnästä saa esimerkiksi:
www.rakennusteollisuus.fi
www.tukes.fi
www.sfs.fi
www.vtt.fi
www.ymparisto.fi


Kuvatekstejä:

ceramic-liner.

Rondon keraamisella sisäputkella on jo CE-merkint.

assembled_rondo2.EPS

Tuotestandardien luominen kokonaisille järjestelmille kestää luonnollisesti kauemmin kuin yksittäiselle materiaalille. Tuotestandardit ovat valmiina järjestelmien osalta niin teräspiipuille kuin hohkakivipiippu Isokern EM:n kaltaisille tuotteille. Keraamisia piippuja koskeva standardi on valmistumassa.

Seite druckenKontaktformularSeitenübersicht
www.monier.com