1.9.2001
Kun ammattirakentaja valitsee perheen omakotitaloon hormia, hän päätyy Rondo-valmispiippuun. –Hinta ja turvallisuus sen oikeastaan ratkaisivat, Alpo Ollikainen sanoo. –Valmispiipun olin varautunut tekemään, hän jatkaa. – On meillä perinteisiä tiilihormiakin tehty, mutta asennustyön helppous ja hormin turvallisuus painavat vaa´assa valmispiipun eduksi.
Kotimestari Alpo Ollikainen Oy on pystyttänyt lähinnä Kainuuseen parisen sataa omakotitaloa. Oman uusimman talonsa Elli ja Alpo Ollikainen halusivat rakentaa Kajaanin Asuntomessujen Onnelassa sijaitsevaan rantakorttelin tontille. Paljon lkauniimpaa sijaintia Kajaanin joen varresta ja vielä aivan palvelujen kupeesta on vaikea löytääkään.
¬– Olimme perheen parissa kekustelleen uudesta talosta jo jonkin aikaa. Tuntui, että uusi talo olisi kiva saada ja juuri Onnelan alueelle, Alpo Ollikainen kertoo.
Kokenut rakentaja tietää kyllä aivan tarkkaan, minkälainen on täydellinen talo ja perheenkin toivomukset on konseptiin yleensä suhteelllisen helppo saada mahtumaan. Ollikaisten Kevätkartanosta ei kuitenkaan saatu aivan neljän lapsen ja vanhempien kaikkien toiveiden täyttymystä, sillä valmis tontti asetti joitakin rajoituksia. – Ratkaisu on kuitenkin kaikin puolin tyydyttävä, Alpo Ollikainen nauraa. Talon esittelijät kertoivat myös messuvieraiden pitäneen ratkaisuja eräänä onnistuneimmista.
Ollikaisten puolitoistakerroksinen puutalo on rakennettu pre cut-menetelmällä määrämittaan sahatuista rakennusosista. Kuuden huoneen keittiön ja saunan 201 m2:n talo vaikuttaa vielä paljon virallista kokoaan suuremmalta avaran pohjaratkaisunsa ja valoa joka suunnasta tuovan neljänkymmenen ikkunansa ansiosta.
Valmispiippu on turvallisin ja helpoin hormi
Ollikaisten Kevätkartanossa on kaukolämpö ja kermansaven perinteinen takka/leivinuuni. Hormiksi valittiin Schiedel Savuhormitot Oy:n Rondo-valmispiippu.
Rondo-valmispiippu koostuu kevytsoraharkkoelementeistä ja pyöreästä keraamisesta hormista, jotka on eristetty toisistaan viiden senttimetrin mineraalivillakerroksella. Riittävä eristys pitää lämmön piipun sisällä, mikä parantaa vetoa ja vähentää kondenssikosteuden muodostamista. Hyvä eristys takaa, että veto saadaan aikaan nopeasti ja se pysyy yllä, vaikka palaminen ei olisikaan täysin tasaista. Ohut kuori lämpenee nopeasti, mikä helpottaa nopeaa syttymistä ja tasaisen vedon syntymistä.
Rondo -valmispiipun keraaminen sydän kestää kuumuutta ja happoja enemmän kuin mikään muu tunnettu piippumateriaali, mikä on tärkeää, sillä palamiskaasujen hapot vaikuttavat piippuun. Tasainen, pyöreä pinta pysyy helposti puhtaana.
Elementtipiippu on perinteistä tiilipiippua huomattavasti nopeampi ja helpompi pystyttää. Ammattimuurarilta työ käy käden käänteessä: se nousee kolmasosassa tiilipiipun muuraamiseen kuluvasta ajasta. Ollikaisten hormi valmistui ammattimuurarilta vajaassa työpäivässä.
Tehdasvalmisteinen elementtipiippu on myös turvallinen. Väärin tai huolimattomasti tehdyt hormiliitännät ovat aina riski. Rondon tehdastekoiset valmisliitokset ovat varmat ja takaavat savukaasujen kanavoitumisen piippuun tehokkaalla tavalla ja pyöreä piippu ohjaa ne ylös nopeasti ja lähes esteettä.
Saadakseen horminsa erityisen tiiviiksi Alpo Ollikainen laittoi siihen kaksi savupeltiä päällekkäin. – Eron huomaa heti, kun laittaa vain toisen kiinni ja kokeilee, hän nauraa toimittajan epäuskoiselle ilmeelle.
Tehdasvalmisteisten elementtipiippujen suosio maassamme kasvaa joka vuosi. RTS:n tutkimuksen mukaan viime vuonna valmispiippu valittiin jo yli kolmeenkymmeneen prosenttiin kaikista uusista omakotitaloista. Tälle vuodelle luku neussee jo 40:neen prosenttiin! Valmispiippu on vallannut markkinaosuuksia perinteiseltä paikallamuurattavalta tiilipiipulta. –Uskon, että valmispiippuratkaisut tulevat tästä edelleenkin yleistymään, Alpo Ollikainenkin sanoo.
Lisätietoja: Schiedel Savuhormistot Oy, asiakaspalvelu 0201 55 26 09 ,
asiakaspalvelu(at)schiedel.fi,
www. schiedel.fi